31.8.2011
Suomessa jopa kaksi kolmasosaa määräaikaisista työntekijöistä on kokenut työttömyyttä. Heidän työ- ja sosiaalioikeudellinen asemansa on edelleen puutteellinen muihin palkansaajiin verrattuna, ja työpätkistä kertyvää ansiotuloa on usein täydennettävä sosiaaliturvan avulla.
Pätkätyöläiselle kirja antaa rohkaisua aktiiviseen toimintaan ja tarjoaa välineitä itsensä ymmärtämiseen työttömyyden muuttamassa arjessa. Sosiaaliviranomaisille opas tarjoaa mahdollisuuden lähentyä asiakkaidensa elämis- ja kokemusmaailmaa ja siten syventää ymmärrystä työstään sekä saada uutta näkökulmaa työn toteuttamisen muotoihin.
Pääasiassa oppaassa käsitellään sosiaaliturvajärjestelmän työttömässä synnyttämiä leimautumisen kokemuksia, erilaisia ajattelu- ja toimintatapoja tilanteen ratkaisemiseksi sekä hyvän ja mielekkään elämän edellytyksiä. Työttömyyden aktiivinen työstäminen on yksilölle tärkeää passiivisuuden ja kapinoinnin olotilojen välttämiseksi sekä oman toimijuuden rakentamiseksi.
Kirjan on kirjoittanut Verna Vaherjoki. Teos perustuu Vaherjoen Tampereen yliopistossa tekemään pro gradu -tutkimukseen "Peilissä kahdet kasvot - Pätkätyöläisen subjektiviteetti ja toimijuus sosiaaliturvan käyttökokemuksissa". Tutkimus on yksi niitä harvoja, joissa suomalaisen sosiaaliturvan käyttökokemuksia on tutkittu asiakkaan näkökulmasta.
Kirja ja tutkimus ovat osa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamaa ja TJS Opintokeskuksen toteuttamaa hanketta Unelmia uudesta työstä, jonka tarkoitus on parantaa pätkätyöläisten työehtoja ja -oloja.
Kirja on saatavissa sekä painettuna julkaisuna että sähköisesti pdf-muodossa. ESR-rahoituksella tuotettu kirja on maksuton. Julkaisuvuosi 2011. Sivuja 54. Julkaisua on painettu 400 kpl.
Sähköinen julkaisu löytyy osoitteesta www.tjs-opintokeskus.fi/files/pdf_tiedostot/Minuus_sosiaaliturva_hyva_elama.pdf (8,2 mt)
Painetun julkaisun voi tilata osoitteesta www.tjs-opintokeskus.fi/aineistot
Julkaisun kansikuvan saa ladattua sivulta www.tjs-opintokeskus.fi/aineistot/sosiaaliturva
TakaisinKaikki tiedotteetFacebook